maanantai 26. joulukuuta 2011

Bailey's tryffelit

150 g tummaa suklaata
0,5 dl kermaa
0,5 dl Bailey'sia

100 g valko- tai maitosuklaata

Mittaa kerma ja likööri kattilaan, kiehauta. Sekoita joukkoon rouhittu tummasuklaa ja nosta kattila liedeltä. Anna jähmettyä huoneenlämmössä vähintään 6 tuntia. Pyörittele käsin pieniä palloja ja anna kuivahtaa n. 2 tuntia. Kasta tryffelit sulatettuun suklaaseen, nosta konvehtivuokiin ja säilytä huoneenlämmössä.


Itse käytin kuitenkin pursotinta, jonka jälkeen sulatin valkosuklaan ja pursotin sitä sitten tryffelien päälle.




lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulukarkkeja

Päätettiin tänään Minnan kanssa tuhota keittiö ja tehdä karkkeja. Vuorossa olivat Kermakolat, marmeladi ja Jääsuklaa. Marmeladi jäi vielä jäähtymään Minnan jääkaappiin, mutta muista kahdesta nappasin mukaani osan.

KERMAKOLAT (n. 50kpl)
2dl kermaa
35g voita
2dl sokeria
1dl siirappia
1 rkl vaniljasokeria

Kaikki aineet mitataan kattilaan ja sekoitetaan, kunnes seos kiehuu. Keitä 3:lla sekoittamatta 15-20min. Kun seos alkaa laskeutua ja sakenee, sekoita kerran pohjaa myöten.
Pudota pisara seosta kylmään veteen ja kokeile sormenpäissä sen kovettumista. Jos pisara jäähtyy palloksi, seos on valmis. Jaa karamellivuokiin.

Kermakolat on siis melkoisen helppo tehdä. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, kun jakaa seosta vuokiin - tavara on KUUMAA.



JÄÄSUKLAA (n. 60kpl)
250g valkosuklaata
125g kookosrasvaa
1/4dl tomusokeria

Paloittele suklaa. Laita kaikki ainekset kulhoon ja sulata vesihauteessa. Sekoita. Jaa vuokiin. Anna kovettua ja säilytä jääkaapissa.


IDEA

Terve vaan

Tätä blogia pitää muutama turkulainen naisenalku, jotka tunnetaan myös Sorsina. Blogi sisältää tekstiä nimensä mukaan asioista, joita ollaan testattu, esim. kahvilat, kirpputorit, näkemisen ja kokemisen arvoiset paikat, ruoka&juoma, kirjat, leffat..... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kerromme siis mitä mieltä olemme jostain asiasta, hyvässä ja pahassa. Meille saa myös pistää infoa, jos joku haluaa meidän testaavan jotain! :D

Toivottavasti toilailumme kiinnostavat ;)

Sorsat 1 ja 2